keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Onko työntekijä palkkansa ansainnut

Olen koko työurani suhtautunut jokseenkin alistuen saamaani korvaukseen työhön käyttämästäni ajasta, joka ei jää pelkästään työpaikalla tehtyyn työhön.  Varsinkin urani aluaikoina olen tehnyt työpaikalleni monia "pikku juttuja" myös vapaa-ajallani. Silloin olin innostuntu työstäni ja halusin tehdä uusia asioita ja osallistua koulutuksiin. Työni on sen laatuista, että on pakostakin tutustuttava aineistoon kotona, jotta osaan suositella sitä myös asiakkaille. No nyt joku sanoo, että älä tee sitä! Ja tyhmäähän se on, jos ei sitä voi tehdä työajalla, mutta kun olen niin vanhakantainen ihminen, etten kehtaa olla työssäni sormi suussa.
Lähestyn emeritusikääni ja minua on todella alkanut pelottaa miten tulen toimeen keryneellä eläkkeelläni. Nyt harmittaa kun alallani ei ole koskaan lakkoiltu tms, jotta palkkaamme olisi saatu korjauksia. Tuntuu todella nololta olla eläkkelle jäädessään aina vain minimipalkalla.
Tiedän, että johtaja olisi voinut tehdä meidän palkkamme suhteen pieniä korotuksia aika ajoin ja nyt todella mietin, että olenko ollut todella huono työntekijä, koska hän sitä ole tehnyt.
Enää minua ei innosta työssäni juuri mikään, koska tämän tosiseikan tiedostaminen on herättänyt minut: jos palkka on minimi, niin ei kai työpanokseltakaan muuta odoteta.

Kuntakyselyissä kirjasto saa aina parhaan arvosanan, mutta eipä sitä huomaa sen paremmin asiakkaiden kuin työnantajankaan arvostuksessa.

Alan kehityskin menee takapakkia ja koulutus hukkaan kun suuri osa työajasta kuluu pakatessa ja purkaessa kuljetuslaatikoita aineiston kulkiessa eri kirjastojen välillä pitkin maakuntaa. Samana päivänä saa pakata ja purkaa samoja kirjoja, mikä tuntuu hölmöläisten hommalta.

Kirjastolaisilta odotetaan yhteistyötä, osallistumista ja järjestämistä jos jonkinlaisten tapahtumien ja aiheiden tiimoilta, jotka eivät aina millään lailla liity alaamme. Ja palkaa ei mistään haluta maksaa.
Eikös joku muu voisi hoitaa sirkukset sun muut hoplopit ja kirjastolaiset voisivat keskittyä omaan osaamisalueeseensa?

Työmatkalla on aina oma tunnelmansa

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun bussinkuljettaja ei ottanut minua kyytiin, vaikka olin ihan etuoven kohdalla. Olikohan tukka huonosti?
Onneksi ei ollut tällä kertaa lääkäriaika varattuna, koska silloin olisin vaatinut käyttämättä jääneestä käynnistä tulleen korvauksen ko. kuljettajalta. Tänä keväänä minulle kävi kerran niin, että juoksin kieli vyön alla lääkärin vastaanotolle kun bussi oli 20 minuuttia myöhässä. Myöhästyin vähän, mutta onneksi lääkäri otti minut vielä vastaan.

No, minä laitoin palautetta:

L:n N:liin menevän bussin pysäkki 17.4.2019 klo 11:10.  Tulin pysäkille juuri kun bussi pysähtyi pysäkille toisen asiakkaan jäädessä pois ja olin etuoven kohdalla, mutta kuljettaja ei avannut ovea! Jäimme molemmat suu auki ihmettelemään ko. kuljettajan asiakaspalveluintoa. Seuraava bussi tuli 11:21, joten edellinen bussi ei ollut edes myöhässä aikataulusta, mikä selittäisi noin tulenpalavan kiireen.

Onko kuljettajille kerrottu miksi he ajelevat kaupunkien väliä? Tarkoitus pitäisi olla viedä meidät asiakkaat omalta pysäkiltämme määränpäähämme. Kunnat tukevat bussiliikennettä niin suurella summalla, että tämän olisi syytä toimia.

Tälle kuljettajalle lähetän suuren kimpun okaisia ohdakkeita.

Onneksi olen vuosikymmenten saatossa tavannut myös paljon asiakaspalveluhenkisiä kuljettajia, 
jotka jopa hymyilevät.

Palautetta laitan jatkossakin kun siihen on tarvetta!

Työmatkalla

Hohhoijaa! Valistusta influessapöpöjen levittämisestä on tullut joka tuutista, niin että ihan kyllästyttää, mutta mitä näinkään työmatkabussissa: kuljettaja kaiveli joutohetkenään antaumuksella nenäänsä, varmaan helpotti, mutta koska käsiä ei siinä kojelaudalla pystynyt pesemään, niin seuraava onnekas rahalla maksanut matkustaja sai tuoreet basiliskot kuitin ja vaihtorahojen mukana. Maanneeko nyt kotonaan sairaana vai levittääkö pöpöjä kaupungilla.
ETTÄ ON ÄLLÖÄ! Jos on pakko kaivaa nenää (nenäliinatkin on keksitty), niin se tehdään esim. wc-käynnin yhteydessä, niin ettei muiden tarvitse toimitusta katsella ja  sitten PESTÄÄN KÄDET!
Muutoinkin olisi mukavaa ja jopa suostavaa, jos kanssaihmiset pesisivät kunnolla kätensä käymäläasioinnin jälkeen. Liian usein saa nähdä kun tarpeet tehtyä suunnataan suoraan eriöstä ulos, siis koli- ym. bakteereita levittämään. HYI teitä!

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Kirjasto on suljettu

 Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun tämmöiselle alipalkatulle kirjastotädille ei kaiketi tarvitse antaa mitään arvoa!  Kello 19 menin lopulta sanomaan asiakkaalle joka edelleen oli kirjaston tietokoneella (koneet suljetaan normaalisti 18:50), että suljen koneen. Ei mitään vaikutusta. Odotin hetken ja sanoin vähän kovemmalla äänellä, että työaikani on loppu ja lähden kotiin. Ei mitään vaikutusta! Odotin taas hetken ja rämäytin verkko-oven kiinni manaten samalla maskini takana ihmisten käytöstä. Odottelin aikani ja lopulta se käytöstavaton ihminen lähti ja minäkin pääsin lähtemään töistä klo 19:11. Ja tiedoksi vaan, että seuraavalla kerralla nyppään töpselin irti seinästä!

torstai 18. marraskuuta 2021

Koirankakka-asia



Koiran jätöksistä ei kuulemma saa valittaa, ellei halua nipottajan mainetta. Saanen luvan olla eri mieltä! Koiran sen paremmin kuin ihmisten tai muiden elukoidenakaan jätösten paikka ei ole keskellä kävelyteitä. Toisinaan, varsinkin kostealla ilmalla haju työmatkani varrella on aika kuvottava kun jätöksiä on kasapäin niin tiellä kuin sen laitamillakin. On todella outoa ettei asiaa saisi paheksua. Jos koiran omistaja ei viitsi korjata koiransa kasoja pois ihmisille tarkoitetuilta kävelyteiltä, niin eipä hänen kannata sitten koiraa kyllä hankkiakaan, koska tuo nyt on vaivoista pienin, mitä koirasta koituu. Sille on hankittava ruokaa, käytettävä eläinlääkärillä rokotuksilla ym., harjattava, pestävä ja opetettava tavoille.

Niin ja PS, lakkaan heti valittamasta koirankasoista kun se on aiheellista.

tiistai 2. marraskuuta 2021

Että voi pilata toisen ihmisen aamiaisnautinnon

 Kyllä sain hillitä itseni hotelliaamiaisella etten mennyt sanomaan lähipöydän eläkeläisrouville, että meidän kaikkien kuuluu syödä aamainen salissa, eikä kenelläkään ole erillistä oikeutta tehdä sen lisäksi voileipiä evääksi ja hamstrata hedelmiä, tee- ja kaakaopusseja,  kananmunia ja leivonnaisia mukaan. Rouvilla oli Marimekon tunikat ja mietin jo että menen sanomaan, että olisitte ostaneet halvemmat paidat niin ei tarvitsisi varastaa ruokaa, mutta en tietenkään kehdannut. Katselin kyllä koko ajan suoraan ja nenänvarttani pitkin ja ihmettelin touhua ääneen pöytätoverilleni. Paheksen henkilökuntaa, joka ei puuttunut asiaan, voiko olla näkemättä?, koska me kaikki muut maksoimme myös näiden rouvien kassiinsa pakkaamat ruuat. Itse en edes pysty paljoa aamulla syömään, joten tuntui kyllä hyvin epäkorrektilta tuo varastelu. Ja olen ihan varma, että jos itse ottaisin vaikka yhden hedelmän mukaani niin jopa siitä sanottaisiin!


keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Kaikille asia ei avaudu samoin

 Tämän sain huomata lomamatkallani kun hotellin ravintolassa oli käytettävä käsidesiä, maskia ja kertakäyttökäsineitä covidin leviämisen ehkäisemiseksi. Maskia tuli käyttää aina, paitsi silloin kun söi omassa pöydässään ja käsineitä kun otti ruokia puffet-pöydästä. Tämä oli minusta loistava tapa ja olisi ihan paikallaan aina sikäli kuin kanssaihmisten käyttäytymistä olen seurannut kunnes huomasin miten ihmiset käytännössä toimivat.  Herrahenkilö pani käytetyt käsineet uudelleen käteensä, jolloin niiden ulkopinta ei enää ollut puhdas. Eräs rouva pani kertaalleen käyttänsä käsineet käteen, huomasi parin askeleen jälkeen, että maski jäi, joten palasi ja asetteli maskin kasvoilleen NE KÄSINEET KÄDESSÄ! Toinen rouva nuoleskeli sormensa (varmaan olivat herkulliset!) ja lähti sitten hakemaan lisää ruokaa ilman hanskoja!  Joten kun itse otin joka kerta uudet hanskat ja maskinkin panin jo pöydässä kasvoilleni suojelin itseäni muiden ilmiselvästi levittelemiltä viruksilta ja bakteereilta. Eivätkö ihmiset todellakaan ymmärrä maskien ja käsineiden tarkoitusta!?