Olen koko työurani suhtautunut jokseenkin alistuen saamaani korvaukseen työhön käyttämästäni ajasta, joka ei jää pelkästään työpaikalla tehtyyn työhön. Varsinkin urani aluaikoina olen tehnyt työpaikalleni monia "pikku juttuja" myös vapaa-ajallani. Silloin olin innostuntu työstäni ja halusin tehdä uusia asioita ja osallistua koulutuksiin. Työni on sen laatuista, että on pakostakin tutustuttava aineistoon kotona, jotta osaan suositella sitä myös asiakkaille. No nyt joku sanoo, että älä tee sitä! Ja tyhmäähän se on, jos ei sitä voi tehdä työajalla, mutta kun olen niin vanhakantainen ihminen, etten kehtaa olla työssäni sormi suussa.
Lähestyn emeritusikääni ja minua on todella alkanut pelottaa miten tulen toimeen keryneellä eläkkeelläni. Nyt harmittaa kun alallani ei ole koskaan lakkoiltu tms, jotta palkkaamme olisi saatu korjauksia. Tuntuu todella nololta olla eläkkelle jäädessään aina vain minimipalkalla.
Tiedän, että johtaja olisi voinut tehdä meidän palkkamme suhteen pieniä korotuksia aika ajoin ja nyt todella mietin, että olenko ollut todella huono työntekijä, koska hän sitä ole tehnyt.
Enää minua ei innosta työssäni juuri mikään, koska tämän tosiseikan tiedostaminen on herättänyt minut: jos palkka on minimi, niin ei kai työpanokseltakaan muuta odoteta.
Kuntakyselyissä kirjasto saa aina parhaan arvosanan, mutta eipä sitä huomaa sen paremmin asiakkaiden kuin työnantajankaan arvostuksessa.
Alan kehityskin menee takapakkia ja koulutus hukkaan kun suuri osa työajasta kuluu pakatessa ja purkaessa kuljetuslaatikoita aineiston kulkiessa eri kirjastojen välillä pitkin maakuntaa. Samana päivänä saa pakata ja purkaa samoja kirjoja, mikä tuntuu hölmöläisten hommalta.
Kirjastolaisilta odotetaan yhteistyötä, osallistumista ja järjestämistä jos jonkinlaisten tapahtumien ja aiheiden tiimoilta, jotka eivät aina millään lailla liity alaamme. Ja palkaa ei mistään haluta maksaa.
Eikös joku muu voisi hoitaa sirkukset sun muut hoplopit ja kirjastolaiset voisivat keskittyä omaan osaamisalueeseensa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti