Täysin palvellut

Kun jään vapaaherrattaren päivilleni en jää nykyisenlaista työtäni kaipaamaan,  työtovereitani kylläkin, sekä entisiä, että nykyisiä. Kirjastotyö on muuttunut niin kovin tasapaksuksi raatamiseksi, ettei sitä juuri entisaikojen kirjastotätien hommaksi tunnista. Nyt suurin osa ajasta kuluu kun kirjoja pakataan ja puretaan kuljeteltaviksi kirjasojen välillä. Tuskinpa kukaan aikoinaan alalle kouluttautunut osasi kuvitella, että tulevaisuus on enmmänkin logistiikkaa kuin kirjastotyötä. Kirjoja onneksi sentään vielä on, mutta taitaa käydä vielä niinkin, että e-kirjat syrjäyttävät paperiversion. Toisaalta, sitten ei tarvitse purkaa ja pakata.

Vuosien karttuessa

Olin muilla mailla matkoilla juhlistamassa arkista elämääni kun tuli uusi kymmenluku täyteen. Ja totta tosiaan, heti kun tämä rajapyykki oli vaihtunut tarjosi kohtelias nuori mies minulle paikkansa bussissa! Ja kaikeksi vakuudeksi kun olimme seuraavan kerran poistumassa bussista kehotti nuori äiti lapsiaan odottamaan, että vanhemmat pääsevät ensin. Kyllä sen siis heti huomaa kun ihmisen ikä ylittää tietyn rajapyykin. Tosin uskallan epäillä että täällä harmaassa kotimassamme en noin hyviin tapoihin oppineita nuoremman polven edustajia tapaa. MOT.

Olin ollut saman kunnan palveluksessa 38 vuotta ja sain/valitsin "lahjaksi" 3 vapaapäivää, lisäksi kahvitilaisuudessa sain tällaisen kukkapuskan. Toivottavasti hämmenykseni ei näkynyt päältä kun näin kukkapuketin, sillä yleensä olen tottunut ruusuihin tällaisissa tilanteissa.

Kirjan palauttamisen vaikeus

 No niin, sieltä se rouva taas tulee! Ja suoraa päätä tiskille kirjansa kanssa, vaikka hyvin tietää, että palautus tehdään automaatilla. Kerron tämän jälleen rouvalle, joka sitten suuntaa automaatille, mutta ei tee muuta kuin heiluu kirjansa kanssa. Menen perässä ja sanon, että kirja pannaan vain siihen tasolle ja se tulee palautetuksi. Edelleen haahuilua, "miten päin se siihen pannaan? " Ihan miten päin vain. "Jätetäänkö se tähän?" Ei, vaan pannan ihan mihin vain siihen viereiseen hyllyyn.

Voi hyvänen aika! Kirjoja taitaisi olla melkoiset pinot jos ne kaikki jätettäisiin palautustasolle. 

Väärällä alallako

Nyt on kirjastotäti kyllä ymmällään! Kirjastoon on remontin myötä tullut toinen kerros ja se ei kyllä ole ollenkaan hyvä asia!
Henkilökunta ei riitä kahteen kerrokseen, silti toki molemmat kerrokset pidetään auki.
Työ on nyt kirjojen palauttamista ja kuljettamista kerroksesta toiseen, ja tietenkin pakkaamista ja purkamista kun laatikot, pussit ja kassit  tulevat ja menevät maakunnan kirjastojen välillä.
Tämän lisäksi kirjastotätien pitäisi olla vielä nuorisohjaajiakin, sillä uusi tila on saanut nuorison kerääntymään kirjastoon ja meno on sitten mitä on. Asiakkatkaan eivät aina uskalla tulla tilaan ja ovat kyselleet, että pelottaaka siellä olla.
No, olen aikoinani kouluttautunut kirjastotädiksi, eikä minusta nuorisoohjaajaa saa vaikka rautakangella vääntäisi. Enkä aio enää näillä lukemilla uutta ammattia opetella!
Mutta jollain ilveellä nykyinen tilanne on kestettävä vielä muutamia vuosia. Korvakuulokkeet, kuulosuojaimet, korvatulapat.....?
Se on sanottava, että ihan uudenlaisen puhetavan kirjastossa olen oppinut:  v:n mulkku, v:n uuno, v:n idiootti, v:n kiva, mitä v:ua......    En ihan ole vielä omaksunut puhetyyliä, mutta eiköhän se tartu ennen kuin jättäydyn oloneuvoksettareksi. Se on kuitenkin selvää, että joka toinen sana alkaa v:llä. On sitten uusi raikas puhetyyli vanhustenkerhossa ja palvelutalossa aikanaan.

Kirjasuositus meni metsään

Parisenkymmentä vuotta sitten vakioasiakkamme, arvonsa tunteva rouvashenkilö pyysi minua suosittelemaan hyvää lukuromaania. Olin juuri lukenut Marianne Fredrikssonin sukuromaanisrajaa, johon olin aivan ihastunut ja luonnollisesti suosittelin sitä. Sarjan ensimmäinen osa olikin paikalla ja rouva lainasi sen. Seuraavalla viikolla rouva palautti kirjan, eikä sanonut siitä sanakaan. Eipä osunut suositteluni nappiin. Makuja on monenlaisia, minulla on omani, joka luonnollisesti on hyvä....
On vielä mainittava, ettei ko. rouva enää pyytänyt minulta kirjasuosituksia.

Uudistettu suomenkieli

Sikahyvä, -makee, -kiva, -kaunis? Siis onko sika hyvä eläin vai hyvää lihaa? En ymmärrä. Miksei vaikka kissakiva? Kissahan sentään on suloinen lemmikki.

Juurikin näin? Mikä juuri? Minkä lisäksi? Ja mitä se juurikin tekee?

Hyvää päivänjatkoa? Mitä vikaa on näkemiin tai hei -sanoissa?

Järkyttävän hyvä? Siis, esiintyjä oli kamalan huono vai?

En aina pysy perässä tässä kieliuudistuksessa, mutta en kyllä välitäkään. Kyllä joku tolkku pitää olla puheissa.

Kirjat on pidettävä hyllyssä

 Kirjastourani alkuaikoina sattui semmoinenkin tapaus, että mieshenkilö kävi useampaan otteeseen tiedustelemassa josko Veikko Huovisen Puukansan tarina olisi lainattavissa.

No minä kävin hyllyllä (tämä tapahtui siis ennen atk:ta) ja totesin, että eipä se ikävä kyllä ole paikalla. Kun sama oli toistunut muutaman kerran muuttui mies jälleen kirjaa kysyttyään ja saman vastauksen saaneena vallan punakaksi ja nousi miltei irti lattiasta huutaessaan minulle: Eikö teidän tehtävänne ole huolehtia, että kirjat pysyvät hyllyssä!  No tuota, meidän tehtävämme on aika lailla päinvastainen, joten mitäpä siinä olisin miespoloa rauhoittaakseni osannut sanoa, kuin että lainassa kyseinen kirja on ja sen voi toki varata tai sitten käydä taas myöhemmin kyselemässä jos olisi sattunut jäämään hyllyyn.